Määrätietoisesti eteenpäin

14.6.2022
Teksti Arto Korhonen

Sammetin toimitusjohtaja Arto Korhonen. Kuva: Tero Takalo-Eskola.

 

Kulunut vuosi on ollut Sammetilla työntäyteinen. Olemme päässeet koronan jälkeen hyvään vauhtiin ja iloinneet asiakkaidemme menestyksestä. Vaikka etätyö ja -yhteydet vakiintuivat viime vuosina pysyvämpään käyttöön, olemme iloksemme saaneet jälleen tavata teitä myös kasvotusten.

Lokakuussa osallistuimme Tampereen perinteikkäille energiamessuille. Energia 2022 -tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut, ja tarjosi lukuisia hyviä keskusteluja ja arvokasta palautetta. Kiitos mukavista kohtaamisista! Viime kuukausina olemme myös tehneet ennätystahtiin asiakaskäyntejä. On ollut hienoa päästä liikkeelle pitkän tauon jälkeen, ja jatkamme yhteisiä tapaamisia myös ensi vuonna.

Sammet rakentaa uusia verkostoja niin kotimaassa kuin kansainvälisillä markkinoillakin. Olemme osa Tukholman pörssiin listattua Addtech-konsernia, johon kuuluu yli 140 itsenäisesti toimivaa teknologiayritystä pääosin Pohjoismaista. Addtech antaa toiminnallemme vahvaa lisäarvoa, ja teemme tiivistä yhteistyötä mm. toisten laivateollisuudessa toimivien sisaryritystemme, kuten Norsk Analysen ja Martin Bruusgaardin, kanssa. Tällä kaikella tähtäämme entistä parempaan kokonaispalveluun, kumppanuuteen ja uusiin teknologisiin innovaatioihin. 

Sammet on teollisuuden ja laivaliikenteen peltien kansainvälinen markkinajohtaja. Kumppanuusajattelumme ydintä on pitää asiakkaasta huolta myös aktiivisten projektien välissä. Laajan tuotevalikoiman lisäksi olemme panostaneet alan kattavimpien elinkaaripalveluiden kehittämiseen. Meiltä saatkin samasta osoitteesta alkuperäiset Sammet-varaosat, tarkastukset, huollot, uusimiset ja konsultoinnin. Tutustu Sammetin servicen uusimpiin kuulumisiin tästä.

Vuoden lähestyessä loppuaan haluamme kiittää teitä hyvästä yhteistyöstä. Maailmantilanteen epävarmuuksista huolimatta Sammet on lähellä ja palvelee. Kuten aina, teemme myös hartiavoimin töitä puhtaamman tulevaisuuden puolesta. Toivomme kaikille teille hyvää ja rauhallista joulunaikaa ja menestystä alkavalle vuodelle 2023!

Arto Korhonen
Toimitusjohtaja